Stamina 2016 on ohi!

Kesä on virallisesti alkanut, Stamina on pelattu.

Vain kaksi ei jaksanut maaliin saakka, vesi uhkasi vain alhaalta päin, ruoka ja juoma maistuivat, paidatkin ehtivät helposti kyytiin.

Kiitos kaikille tapahtuman eteen työskennelleille, pelaajille ja sponsoreille.

Onnea voiton vienyt frisbee-tulokas P. Määränen!

Ensi vuonna höyrylaivan kyytiin, tai sitten jotain aivan muuta…

-TD

Taas mennään

Tuttu resepti, tuttuja naamoja, tuttu meininki. Miksi kaikki siis tuntuu ihan vieraalta? Ihan kuin oltaisiin uuden äärellä. Onko näkemäni tottai vai pelkkää Talia. Olenko eksynyt väärään ulottuvuuteen. Voiko mihinkään enää luottaa.

Huhuja liikkeellä

Eräs ahdistunut yksilö oli kuullut, että tänä vuonna kaikki mahdollinen tieto – ilmoittautumistavoista alkaen on luokiteltu salaiseksi. Kuulemma infot ja ilmot löytyvät jo jostain netin syövereistä ja Top Secret – teemaa pyritään rakentamaan keräämällä vain kaikkein harjaantuneimmat agentit kyytiin tänä vuonna. Kisakoneisto kävi keskustelun soveliaasta tavasta kommentoida tätä huhua ja totesi yhteistuumin: Ei kommenttia

Taas se alkaa….

Staminalla on oma elinkaarensa. Se alkaa Parkkisesta.

Rohkea semi-vapaaehtoinen kisajärjestäjä ottaa Tallaajien kassakaapista kuoren, joka pitää sisällään tämän mystisen hahmon yhteystiedot. Tämä tapahtuu yleensä siinä marraskuun aikana.

Sitten alkaa tiukka kuuri, jossa haetaan mielenrauhaa, vahvistetaan mielenterveyttä ja ennenkaikkea kerätään rohkeutta.

Noin helmikuussa sitten Epulle soitetaan.

Itse puhelusta ei voi sanoa mitään, koska se olisi erittäin epäsoveliasta ala-ikäisiä lukijoitamme kohtaan. Ei se muuten ole yhtään sen helpompaa täysi-ikäisillekkään.

Joka tapauksessa tällä puhelulla on aika isoja vaikutuksia Staminan järjestämisessä:

Pitkällisen keskustelun jälkeen sovimme raamit, mistä Eppu haluaa tänä vuonna puhua. Minkälaisia palkintoja hän haluaa jakaa, minkälaisia vaatteita hän haluaa nähdä ihmisten päällä…. Lista on pitkä, kasvaa joka vuosi ja menee aina vaan pahemmaksi. Tämän ympärille sitten rakennamme hyväksi havaitsemallamme tavalla frisbeegolf-aiheisen päivän. Kyseessähän on jo kymmenettä vuotta kestänyt huiputus, joka lähti liikkeelle vedonlyönnistä: Maksaisiko joku Parkkisen kuuntelemisesta. (On muuten ollut loppuunmyyty performanssi jo yhdeksän vuotta putkeen)

Sitten pyydetään Eppua ottamaan kalenteri esiin, karsitaan sieltä kuukaudet ja päivät, joita meidän muiden kalenterissa ei ole ja arvotaan jäljelle jäävistä päivästä sopiva.

Tänä vuonna päästämme Epun irti 4.5

Luvassa on tiukkaa tilitystä epäkohdista, jotka vaivaat ainakin yhtä Tallaajaa, sekä sekalainen kokoelma elämänohjeita, ajatuksia jumaluudesta sekä mahdollisesti eilisen ostoslista. Tämän lisäksi pidämme pienen kisan – auringon noususta aina porvarilliseen hämärään ja sen tuolle puolelle.

Kyseessä on juhlavuosi, kokoonnumme nimittäin näissä merkeissä kymmenettä kertaa. Juhlavuoden kunniaksi lupaamme olla vieläkin epäselvelmpiä kaikessa kisaan liittyvässä informaatiossa. Oikeudenmukaisuus sisäänpääsijöitä arvottaessa ei nyt ainakaan tule paranemaan. Tieto tulee saataville täysin puun takaa, varoittamatta ja sitten onkin jo liian myöhäistä valittaa. Tulemme mahdollisissa valintatilanteissa preferoimaan hauskaa järkevän kustannuksella.

Tästä se lähtee taas.

Hyvää uutta vuotta teillekkin!

Staminafakta #104 Spottaus

Frisbeegolf tarjoaa visuaalisia nautintoja kaksin käsin. Radoilla maisemat hellivät kaikkia betoniviidakon vankeja. Kiekot kaunistuvat vuosi vuodelta ja frisbeen lento itsessään saa kauneudellaan paatuneemmankin heittelijän herkistymään. Tässä visuaalisessa riemujuhlassa on tosin kaksi poikkeusta.

1: Upsit, peukku-upsit ja muut vastaavat kamaluudet. Vaikka heittona nämä lajinraiskaajat saattavat olla tehokkaita, häviävät ne kauneudessa jopa lepattavalle putille. Vielä ei lajissamme jaeta tyylipisteitä, mutta vaikuttamistyö on jo käynnistetty ja tulevaisuudessa tätä häiritsevää tekniikkaa käyttävät saanevat automaattisesti miinuspisteitä kamalan rumasta heitosta.

2: Pelaajat. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin eihän tällainen perusharrastaja ole kovinkaan kaunista katsottavaa. Miesvaltainen laji, jossa rymytään metsissä vanhoissa verkkareissa räkä poskella. Sitten joku vielä ihmettelee, miksi me kaikki kehumme niin antaumuksella toistemme heittoja. Onhan se nyt paljon kohteliaampaa kehua hienoa hysseä, kun kertoa toiselle kuinka ruma hän oikeasti onkaan. (Tieteellisesti on tosin todistettu, että upsin heittäjät ovat – jos mahdollista- keskivertoharrastajaa rumempia. Käytöksen kultainen taas kirja tietää kertoa, että on ihan ok sanoa toista rumaksi, jos se heittää upsin)

Tiivistettynä edellinen: Jokainen pelaaja katsoo silmä kovana toistensa heittoja, koska ei sitä heittäjää jaksa kukaan katsoa. Tämä ihmeellinen itsesuojeluvaisto on jopa saanut lajin harrastajien parissa oman nimen: Spottaus.

Jos unohdamme spottauksen perimmäisen syyn, on tällä toiminnalla myös peliä edistäviä vaikutuksia. Kun seuraamme, minne se kiekko menee, löytyy se todennäköisesti nopeammin. Tämä vähentää huomattavasti sitä aikaa, mitä toistemme parissa vietämme.
Samaten spottausta kannattaa harrastaa myös muiden radalla liikkuvien suuntaan. Jos silmä kovana vahtaat radalla liikkuvaa populaatiota, näet todennäköisesti jossain vaiheessa lajin ulkopuolisen henkilön. Olettamuksena tätä henkilöä on kivempi katsoa kuin sitä heittäjää. On toki kohteliasta myös mainita heittäjälle tällaisen tyypin olemassaolosta heittoalueella. Jos tätä ulkopuolista heittää, lähtee se pois ja taas katsellaan toistemme naamoja.

Lajia kauan harrastaneiden joukossa evoluution tuloksena on syntynyt erittäin harjaantunut spottauskyky. Nyt Staminan hengessä paljastamme pienen vinkin, joka tekee lajista sujuvampaa, nopeampaa ja vähän miellyttävämpää: PeräSpottaus

Ja ei – tällä ei ole mitään tekemistä takamuksen kanssa. Jos naama muuttaa maidon piimäksi, ei se perse sitä kokemusta ainakaan paranna. Kyseessä on perässä tulevan poolin Spottaus. Katsos – kun olette saaneet kiekon chingiin, olette jo valmiiksi sillä parhaalla spottausalueella – niin kaukana ettei heittäjän naamasta oikein saa enää selvää. Se helpottaa sekä heiton katsomista että nopeuttaa kisakokemusta, jos siellä korilla oleva ryhmä katsoo sen perässä tulevan ryhmän avaukset. Staminassa liikutaan ihan uusissa maisemissa, eikä heittopaikalta aina osaa arvata, mitä matkalla korille saattaa sattua. Kannattaa katsoa sinne taakse, ennen matkaa uusiin seikkailuihin. Tämä myös tuplaa mahdollisuudet nauraa muiden heitoille.

Elikkä: Katsotaan heittoja – ei heittäjiä. Seurataan perässä tulevan poolin heitot ja muistetaan sanoa kaikkia upsin heittäjiä rumiksi!

Staminafiktio #44 Salailu

Missäs me pelataan? Kuka tekee radat? Syödäänkö ulkona? Sataako? Staminaan on vuosia kuulunut salamyhkäisyys – organisaatio pitää kaiken tiedon salaisena ja myhäilee kyselijöille. Joka vuosi aina joku kysyy, että miksi? Aikojen alussa näinhän ei suinkaan ollut. Nykymuotoisen vappuvaelluksen alussa, Staminan sivuilta löytyi reitti, ratakartat ja jopa väyläkuvat. Se ilo oli nopeasti ohi ja siitä lähtien jostain jotain tietävien porukka on pienentynyt vuosi vuodelta.
Miksi näin? Alla on ajan tappamiseksi muutama vaihtoehto. Vaihtoehdoilla on vaihteleva matka totuuteen, jotain saattaa puuttua, jossain on jotain liikaakin, jokin saattaa olla ihan tuulesta temmattua. Se absoluuttinen totuuskin saattaa olla siellä mukana.

Ilmastonmuutos – Kun Stamina polkaistiin käyntiin, ei ilmastonmuutoksesta tiennyt kukaan juuri mitään. Tästä syystä syksy oli syksyn mittainen, etelässä tuli talvella vähemmän lunta kuin lapissa ja talven jälkeen tuli vielä kevät. Sitten saatiin tietää että ilmasto on lämpenemässä. Tästä luonnollisena seurauksena lunta tulee järkyttäviä määriä vielä huhtikuussa ja radat kasataan hätäpäissä pari päivää ennen h-hetkeä. Vaikea on mitään kertoa, kun mitään ei tiedetä.

Elämys. Jos pitää hyvän tapahtuman, sitä haluaa luonnollisesti pistää seuraavana vuonna paremmaksi. Siispä kauan sitten kaukaisella kukkulalla pistettiin päitä yhteen ja mietittiin miten Stamina olisi parempi. Tieto lisää tuskaa ja yllätykset ovat usein iloisia. Mitä vähemmän porukka tietää, sen helpommin ne ovat tyytyväisiä. Jos nyt joku sattuisi tietämään, että tänä vuonna edessä on kaikkien kiipeilyjen äiti, voisi kisaodotus mennä pelonsekaisissa merkeissä. Ignorance is bliss – Parempaa Staminaa kaikille.

Ranskan salainen palvelu. Joka vuosi, kun Kaivariin ollaan eksytty, ollaan myös loukattu Ranskan diplomaattista koskemattomuutta. Aika vähän loppujen lopuksi, mutta nuo sammakonsyöjät ovat herkkänahkaista porukkaa. Eräs erittäin hyvin verkostoitunut Tallaaja kertoi taustaorganisaatiolle kauhutarinoita sekä la Gendarmerie nationale:n kuulustelutekniikoista että Supon mökötyskohtelusta. Yhdessä tuumin todettiin, että ei nyt ihan kaikkea kannata julkisesti kertoa.

Laiskuus. Aikanaan tietoverkkotallaaja koodasi parhaat webbisivut, mitä ikinä oli millekään kisalle tehty. Kun homma oli paketissa ja porukka ihasteli ratakarttojen kuvitusta, tuli tämä työn raskas raataja siihen lopputulokseen, ettei tällaista hommaa jaksa ikinä tehdä enää uudestaan. Normaalisti, kun ollaan uuden äärellä, kannattaa homma hoitaa vasemmalla kädellä. Tällaisen pohjatyön jälkeen ei kukaan odota enää mitään. Nyt kun webhässäkkä väännettiin antaumuksella kuntoon, ei tätä mahdollisuutta tarjottu. Niinpä tämä Html-hölmö kuiskaili puoli vuotta kaikkien asianomaisten korviin, että olisi tosi siistiä jos koko Stamina olisi yllätys ja kukaan ei tietäisi mitään. Kappas – seuraavana vuonna sivuston pystytykseen meni viisi minuuttia aikaa ja koodari jatkoi hekoitellen omaa elämäänsä.

Ilkeys. Se on loppupeleissä ihan kivaa olla vastaamatta kaikkiin niihin uteluihin, mitä tuleva Stamina herättää. Varsinkin kun vuosien varrelle on päässyt siitä vastaamisestakin eroon – riittää kun hymyilee vähän, kohottaa kulmiaan ja katsoo toista kuin se olisi vajaa-älyinen. Se ”Ai niin, eihän näistä puhuta…” kommentti lämmittää paatuneenkin TD:n sydäntä. Kyllähän työstä nyt pitää nautinto repiä irti. Jokainen meistä vain nauttii eri asioista.

Staminafakta #103 Tasoitusjärjestelmä

Tasoitusjärjestelmä, tuo viettelevän valheellinen tapa saada sunnuntaikiekkoilijat vaivihkaa imettyä kovan kilpaurheilun maailmaan. Heti lajin alussa pääsee voittamisen makuun, kun omaa kehittymättömyyttään vastaan saa kilvoitella. Todellisuus iskee sitten jossain vaiheessa vastaan, kun pitäisi voittaa muitakin kuin oma itsensä.

Staminahan on kaiken muun hyvän lisäksi piinkovaa kilpaurheilua, jossa vain yhdelle onnelliselle on luvassa mainetta, kunniaa ja jo aiemmin mainittu sementti-ihottuman mahdollisuus. Vähemmän tunnettu tosiasia on, että Staminallakin on oma tasoitusjärjestelmä käytössä.

Normimaailmassa tasoitusjärjestelmän tarkoitus on tuodan sosiaalidemokratian ilosanoma kilpakentille ja poistaa kilpailuista se taitoero, jolla niitä normaalisti ratkotaan. Eikö se jo ole riittävän ikävää, että se poolikaveri heittää säännönmukaisesti väylälle, ei kolua jokaista ojaa, puskaa ja myrkkymurattia mitä radan reuna-alueilta löytää, puttaa sisälle ja kirjaa poikkeuksetta vähemmän hävettäviä tuloksia kuin sinä. Sehän olisi jo vallan epäreilua, että kaiken tämän kärsimyksesi jälkeen hän olisi lopullisella tuloslistalla sinua parempi. Tasa-arvon nimissä pitää siis tuodaan jos jonkin sortin laskukaava, jolla voidaan todistaa sinun olevan se todellinen voittaja – vaikka ainoastaan hän osaa heittää sitä kiekkoa.

Staminan tasoitusjärjestelmä poikkeaa jokusen verran tästä tutun turvallisesta pahan mielen karkoittimesta. Staminan on kuitenkin tarkoitus olle mittari, jolla haetaan omia ja usein muidenkin rajoja. Joskus on taidettu puhua siitä, miten monumenttaalisen huono osumatarkkuus Staminalla on sään suhteen. Ei lunta, tulvia, räntää tai mitään muuta mukavaa. Siispä loimme aikanaan termin Staminatasoitus. Idea on yksinkertaisen nerokas. Staminan kokemuksia (joita radoiksikin kutsutaan) suunniteltaessa emme tyydy muutamaan vaan haemma laajan skaalan erilaisia suoritusalueita, joiden käyttäjäystävällisyys vaihtelee ekstaasista aina keskikovaan potkuun kiveksille. Kun pohjatyö on tehty jäämme odottamaan kevään ja säätilan kehitystä. Mitä enemmän ilmat hellii, sitä kovemmalle väännämme rataprofiilin ystävällisyysastetta.

Eihän tämä tieto nyt mitään kenenkään elämässä muuta, mutta onpahan jotain mietittävää kun sitä lopullista keliennustetta vahtii.

“Anna mulle tähtitaivas
anna valo pimeään
Anna mulle tunti turpaan
toinen torvisoittoa
Anna mulle lääkitystä
jotta jaksan huomiseen”
-Rauno Repomies