Tulee vähän myöhässä tänne, ku sain vasta äsken tunnarini, mutta maanantaina 11. kesäkuuta n. klo 14.50 aikaan se tapahtui, ja onnistuin heittämään ekan holarini. Väylä oli 4. väylä, kiekko suht. kulunut Innova Pro Wraith, ja heitto hyzer forella oikean kautta (olen vasenkätinen). Olin yksin heittelemässä, mutta kaksi ihmistä (joita en tunne) oli todistamassa tapahtumaa. Tosin he olivat 5. radan alussa ja näkivät kun koriin tippui kiekko (mutta eivät luonnollisesti nähneet mua, kun olin kummun toisella puolella heittopaikalla
No voi sitä ihmettä kun Stigzelius viskasi Tali Openin parigolfissa #4:lla puhtaan TT-Soft Magnet avauksen, joka antoi odottaa jälkijättöisesti kirkasta ja täydellistä ketjujen kilahdusta. Siinähän se!
No nyt on tämäkin tehty! Kesäisen golfkiertueemme neljäntenä päivänä tuuppasin Sappeen väylällä #6 Pro Rhynoni pitkään liihottelevalla forehyzerillä sisään. Väylä oli neljän päivän sisällä järjestyksessä numero 167, joten piti kait sen joskus tapahtua ihan noin tilastollisestikin ottaen...
Euroopan avoimet meni niin reisille, että ajattelin jättää edes vähän hyvää makua suuhun. Kilautin sitten Aviaarin koko turnauksen vihon viimeisellä väylällä suoraan kuppiin.
Talin viikkokisojen toisen puoliskon käynnistyessä väylällä 13. Star Wraith RHBH koriin.
Olin poolin kolmas avaaja ja kun kaverit heittivät edellä parin metrin päähän korista, päätin heittää suoraan koriin. Heitto lähti suhteellisen korkeana ja oikean laidan puun kohdalla Wraithini alkoi feidaamaan koria kohti.
Ihmettelin tovin, notta osuuko tällä kertaa. Useasti osuu todella lähelle, mutta ei kertaakaan vielä sisään. *KILING* kiekko verkkojen kautta koriin ja kansa ulvoi!
Paikalla meidän Poolin lisäksi toinen ohikävelevä pooli ja sitten pari muuta harrastajaa.
Nyt on meikäläisenkin "neitsyys" tässä lajissa menny, tänään talin 9 väylällä uuden karkea roc löysi korin avausheitolla. Yhdentoista tiillä oli kavereita joilta kuului heti taputuksia.
Ainiin! Myöhässä tulee, mutta minäkin heitin 6.8. ensimmäisen holarini... Talissa väylätllä 3. Aivan mahtava korkea ässä. Ensin hieman yli taittaen puiden yli ja sitten komeasti kaatui korkealta suoraan ketjuihin. Kiekkona oli kulunut Star Sidewinder.