Stamina 2019 - tulosveikkaus
Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus
- Janitor
- Viestit: 436
- Liittynyt: Ma Tammi 05, 2009 15:01
- Oikea nimi: Jani Koskinen
- Paikkakunta: 00630
Stamina 2019 - tulosveikkaus
Vappu saapuu ja Stamina tulee. Uudet kaverit ja uudet säädöt, mutta kyllä tästä vielä hyvä kisa saadaan.
Mutta silti tietyt perinteet pidetään, vaikka olisikin kiirettä ja/tai kylmää. Vanhaa kopioimalla pääsee pitkälle
Siispä vanha kunnon tulosveikkaus vanhoilla tutuilla spekseillä.
Kuten kaikki tietää, niin Stamina-dösän kokoonpano elää vielä ennen h-hetkeä, mutta ei tämä ole ennenkään estänyt arvaamasta. Jos omaa ennustajan lahjoja, on Staminan tulosveikkaus monin verroin antoisampaa - kuin esim valtion monopolin tarjoamat pelit. Kuten aiemminkin tässä kisassa pärjääminen tuo paikan ensi vuoden bussiin - jos luoja suo / TD muistaa.
Säännöt on aika tutut:
(Mutta muistin virkistämiseksi: tänä vuonna bussissa mukana on (ehkä) 41 urheaa frisbeen nakkelijaa, eli keskivertokaverit ovat tänä vuonna entistäkin kovempia sijoilla 20 ja 21)
1: Tähän ketjuun veikataan Stamina 19 kisan: lopullinen kärkinelikko, DNF tulosten määrä sekä keskiarvokaverukset.
2: Lopullinen kärkinelikko on siis kisan 1, 2, 3 ja 4. Veikataan 1: dägä 2: JubJub 3: Eiköhän tämä mene jakeluun 4: Daa
3: DNF tulosten määrä tarkoittaa DNF tulosten määrää. Kuinka moni ei jaksa maaliin?
4: Keskiarvokaverukset sijoittuvat kisan sijoille 20. ja 21. Ketkä kaksi sankaria valloittavat nämä sijat?
5: Pisteitä saa: 1p. oikeasta nimestä kärkinelikossa, tämän lisäksi saa vielä 1p. oikeasta sijoituksesta kärkinelikosta. 2p oikesta DNF tulosten määrästä ja 1p per oikea keskiarvokaveruksen nimi. Maksimipisteet siis 12p.
6: Mahdollisissa kiistatilanteissa loppupisteytyksessä, Stamina organisaatio joko arpoo tai vetää hatusta.
7: Yksi veikkaus per kirjoittaja. Jos tulee useampi, niin diskataan ja vinoillaan.
8: Veikkaustaan saa vapaasti muokata 4.5.2019 Kello 03:59:59 asti
Kyydissä olevat lienevät tuttua kauraa, mutta tallaajat.org/stamina avaa tietoa.
Kisaan saavat toki osallistua aivan kaikki halukkaat.

"Yrittäminen on epäonnistumisen ensiaskel" - Homer J. Simpson -
Re: Stamina 2019 - tulosveikkaus
1. Vinkula
2. Kake
3. Murmeli
4. T-M
20. Top1
21. Hannu & Hanski
6 X DNF
2. Kake
3. Murmeli
4. T-M
20. Top1
21. Hannu & Hanski
6 X DNF
Stamina survivor 2017
- ollipponen
- Viestit: 1690
- Liittynyt: Ti Touko 11, 2004 9:48
- Oikea nimi: olli lipponen
Re: Stamina 2019 - tulosveikkaus
Massa voittaa.
Tulee yksi DNS, joten Meitsi jaetulla keskimmäisellä sijalla (20.) TDn kanssa.
21. Top1kko Toivonen
DNF 2kpl

"Radan ympärys täynnä nuorukaisia kaljoineen rettelöimässä.
Menkää nuoret töihin.
Ei muovikiekkoa heittämällä menestytä elämässä."

-
- Viestit: 71
- Liittynyt: La Kesä 20, 2009 11:03
- Oikea nimi: Heikki Savolainen
- Paikkakunta: Espoo Leppävaara
Re: Stamina 2019 - tulosveikkaus
1 Vink
2 Malmelin
3 Vesala
4 Koskinen
20 Laitiala
21 Väänänen
3 DNF
2 Malmelin
3 Vesala
4 Koskinen
20 Laitiala
21 Väänänen
3 DNF
- Janitor
- Viestit: 436
- Liittynyt: Ma Tammi 05, 2009 15:01
- Oikea nimi: Jani Koskinen
- Paikkakunta: 00630
Re: Stamina 2019 - tulosveikkaus
1. Vink
2. Malmelin
3. Kake
4. Käpä
20. Sahri
21. Laitiala
4 DNF
2. Malmelin
3. Kake
4. Käpä
20. Sahri
21. Laitiala
4 DNF
"Yrittäminen on epäonnistumisen ensiaskel" - Homer J. Simpson -
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2012 7:53
- Oikea nimi: Tuomas Kaukomaa
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Stamina 2019 - tulosveikkaus
1. Kake
2. Vink
3. Malmelin
4. Vesala
Dnf 2
20. Väänänen
21. Koivusilta
2. Vink
3. Malmelin
4. Vesala
Dnf 2
20. Väänänen
21. Koivusilta
Viimeksi muokannut Tunpero, Pe Touko 03, 2019 21:46. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Stamina 2019 - tulosveikkaus
1. wink
2. koskinen
3. kaukomakkonen
4. määris (yllättäjä)
20. parkkinen
21. ketonen
dnf 8, koska huomenna sataa lunta ja ite denffaan koska kengät kastuu kuitenkin