Syyspäivän parikirppis Talissa 20.9.2015

Rataamme koskevaa keskustelua.

Valvojat: Mini-Nieminen, Chukie, Hallitus

Vastaa Viestiin
Avatar
hilarius
TT Hallitus
Viestit: 261
Liittynyt: Ti Elo 14, 2012 21:23
Oikea nimi: Juho Hautala

Syyspäivän parikirppis Talissa 20.9.2015

Viesti Kirjoittaja hilarius »

Syksy tulee ja kaudella on bägin sisältö jo vakiintunut.. tai sitten ei.

Talin huipulla järjestetään parigolf-mittelöt sunnuntaina 20.9. ja samanaikaisesti pelaajat voivat tulla esittelemään, mitä kiekkoja eivät jostain syystä ole ottaneet viralliseen arsenaaliinsa mukaan. Toisen ylijäämä on toisen herkku, eli joukolla etsimään kiekoille uutta omistajaa. Järjestävä taho ei ota kantaa, harrastavatko osalliset vaihdantataloutta ja mitä hyväksytään maksuvälineenä, kunhan toiminta ei häiritse kenenkään pelirauhaa.

Outoja kiekkoja on sitten hyvä lähteä testailemaan parin kanssa radalle. Pari voi lunastaa 5e:lla itselleen tuloskortin, ja kierrokselle lähetetään kahden parin ryhmä kerrallaan. Pelimuotona on max2 best shot, eli pari saa käyttää korkeintaan kahdella peräkkäisellä väylällä saman heittäjän avausta, muuten normaalit best shot säännöt. Lähdöt klo 12-16.

Parhaat palkitaan 80% payoutilla ja luvassa on myös yllätyspalkinto! (alustavasti vähintään 60% payoutilla ja tiedot tarkentuvat lähempänä). Pidätetään vielä varmuuden vuoksi oikeus muutoksiin.

Virallinen tiedotuskanava on tämä, tapahtuma löytyy myös facebookista.

EDIT 16.9.: payout + yllätyspalkinto
Avatar
Janitor
Viestit: 436
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2009 15:01
Oikea nimi: Jani Koskinen
Paikkakunta: 00630

Re: Syyspäivän parikirppis Talissa 20.9.2015

Viesti Kirjoittaja Janitor »

Kylläpä oli taas mukavat kinkerit, kun monsuunikin vaihtui kesäkeliksi ja vaikka omat heitot ei joka väylällä ihan vertailua kestänytkään. :lol:

Nimim. Best shottina 9:ltä vitonen korttiin r-(
"Yrittäminen on epäonnistumisen ensiaskel" - Homer J. Simpson -
Avatar
hilarius
TT Hallitus
Viestit: 261
Liittynyt: Ti Elo 14, 2012 21:23
Oikea nimi: Juho Hautala

Re: Syyspäivän parikirppis Talissa 20.9.2015

Viesti Kirjoittaja hilarius »

Olihan noita suorituksia :)

Kopilla oli koko päivän maltillinen karnevaalitunnelma. Koitetaan vetää keväällä vastaava setti paremmalla tiedotuksella ja makkaranpaistoilla!

Alunperin piti palkita top3 jakaumalla 50/30/20, mutta nyt pääsi käymään niin, että voittajapareja on neljä! Kullekin parille kertyi siis voittoa 26€. TD on voittajiin yhteydessä lähipäivinä.

Tarjolla oli myös yllätyspalkinto. Syyssäähän soveltuvaa frisbeeaiheista tavaraa oli jaossa kriteerillä, jota kukaan osallistujapareista ei valitettavasti täyttänyt. Arvontalaulu soi epävireisesti ja ledit ja pyyhkeet vei kotiinsa pariskunta Savolainen+Mäkelä.

Kiitos kaikille läsnäolleille! Pikamonsuunista huolimatta tiettävästi jokunen kiekkokin vaihtoi omistajaa.

Kuva
Vastaa Viestiin